Judo Suomessa

Suomeen judon toi alunperin Japanin lähetystösihteeri Shigemi Tagami 1950-luvulla. Suomen Judoliitto perustettiinkin sitten jo 1958. Nykyisin suomalaiset judokat harrastavat judoa joka puolella Suomea yli 120 seurassa ja aktiiviharrastajia on reilu 12 000.

Judoa harrastetaan ryhmissä

Tyypillisiin judoharjoituksiin kuuluu alkukumarrukset sekä harjoitusparin tervehtiminen, mikä on tuttua monesta muustakin samantyylisestä lajista, kumarrusten ja tervehdysten tarkoituksena on osoittaa harjoittelijoiden keskinäistä kunnioitusta. Harjoittelu alkaa alkulämmittelyllä ja harjoituksilla, jotka vahvistavat voimaa, koordinaatiokykyä ja parantavat ketteryyttä. Varsinaiset judotekniikat vaativat sitten paria. Treeneissä judokat tekevät opetettuja liikkeitä vuorotellen parilleen, samalla oppien lisää. Lisäksi treeneihin kuuluva otteluharjoitukset, joissa ei voiteta tai hävitä mutta harjoitellaan tekniikkaa kamppailutilanteissa. Mitä pidemmälle judoka etenee, sitä vaativammiksi harjoitteet tulevat. Judo harjoittaa tehokkaasti ja tasapuolisesti kestävyyttä, voimaa, nopeutta, notkeutta sekä tasapainoa sekä ketteryyttä. Samalla laji kasvattaa myös henkisesti, sillä jokainen harjoitus sisältää niin voittoja kuin tappioita ja yhdessä oppimista muiden lajitovereiden kanssa. Judoa ei kukaan koskaan osaa täydellisesti, sillä siinä on lukematon määrä erilaisia tekniikoita, joista jokainen judoka voi muokata itselleen ja tyylilleen sopivan oman judotyylin. Siksi laji soveltuu kaiken kokoisille harrastajille, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Koska kyseessä on ryhmäharrastus, on myös rento ja mukava ilmapiiri tärkeä osa tekemistä. Välillä pukukopissa puheenaiheena saattavat olla vaikkapa nettikasinoiden parhaat ilmaiskierrokset ilman talletusta 2019 tai perheen kesälomareissu! Vaikka judo on kamppailu-urheilua, jossa pyritään voittamaan vastustaja, sen tavoitteet ulottuvat pidemmälle. Harjoittelemisen ja kilpailemisen tavoitteena on kehittyminen hyväksi, vahvaksi ihmiseksi. Judon harjoittelu ja kilpailutaidon oppiminen ovat keinoja tavoitteen saavuttamiseksi.

Muksujudo

Judoa voi harrastaa myös pienestä pitäen, eli muksujudoa. Judon voi aloittaa hyvissä ajoin, joissakin seuroissa judoa opetetaan jo 4-vuotiaille. Aivan pienimmät opettelevat judoa luonnollisesti leikin varjolla. Tärkeää on myös opetella käytöstapoja ja ennen kaikkea toisen kunnioittamisen periaatetta.

Kuntojudo

Kuntojudossa käy judokoita hyvinkin erilaisilla taustoilla, sen suurin ero tavalliseen judoon on tavoitteellisuus, kuntojudossa käydään treenaamisen vuoksi ja kunnossa pysyäkseen. Toiset ovat juuri alkeiskurssin käyneitä nuoria aikuisia, toiset vanhoja mestareita, jotka ylläpitävät kuntoaan ja taitojaan rennomman harjoittelun avulla. Lähtökohdat ja tavoitteet ovat erilaisia, mutta kaikkia yhdistää oman osaamisen kehittäminen ja yhdessä oppimisen ilo. ”Jos vastassani on minua voimakkaampi mies, ei minun auta ruveta työntämään häntä. Hänhän työntäisi minut kumoon helposti. Jos taas annan hänelle vastusta sopivasti, jotta hän työntäisi koko voimallaan minua ja sitten väistän, kaatuu hän itse.”